Yliopistosta erottaminen ja siihen liittyvä liikkuminen Turun ja Uppsalan välillä 1600-luvulla

Ruotsin yliopistoissa oli käytössä uudella ajalla erotusrangaistus opiskelijoiden ojentamiseksi. Erottaminen ei ollut ainoastaan akateemisen maailman rangaistusmuoto, vaan se perustui aikakauden Euroopassa yleiselle ajatukselle, jonka mukaan yhteisöön sopeutumattomat, vakavia rikoksia tehneet ja tapojaan muuttamattomat yksilöt tuli poistaa yhteisöstä. Karkottamista käytettiin rangaistuksena vakavissa rikostapauksissa pääasiassa kaupungeissa. Karkotetut erotettiin yhteisöstään, sillä he olivat rikkoneet yhteisön normeja ja olivat uhka muiden hyvinvoinnille ja yleiselle järjestykselle. Karkotus oli häpeärangaistus, joka vaikutti negatiivisesti yksilön kunniaan ja maineeseen. Kunnia ja maine puolestaan määrittelivät yksilön asemaa varhaismodernissa yhteisössä: kunniallinen ihminen noudatti yhteisönsä normeja. Hän sai esimerkiksi toimia todistajana oikeudenkäynneissä ja hänen kanssaan nautittiin yhteisiä juhlamaljoja. Kunniaton ihminen joutui yhteisön ulkopuolelle, eikä häntä päästetty osalliseksi kunniallisten ihmisten toimista. Kaupungista karkottaminen oli vakavampi rangaistus kuin erottaminen, jota käytettiin myös yliopistojen ulkopuolella rangaistuksena muun muassa käsityöläisammattikunnissa, mutta näissä rangaistusmuodoissa oli paljon samaa: yhteisön ulkopuolelle sulkeminen rangaistuksena yhteisten normien rikkomisesta. Useimmiten erotusta käytettiin nuorukaisten eli kisällien ja opiskelijoiden ojentamiseksi vakavien rikkeiden seurauksena. Tässä artikkelissa ruotsalaisten yliopistojen kulttuurihistoriaa tarkastellaan erotusrangaistuksen ja liikkumisen näkökulmista.