Kuivikemateriaalien happamuuden tutkiminen

Abstract

Kuiviketurpeen korvaajat broilerituotannossa –hankkeessa on tartuttu alueellisesti tarpeeseen tutkia kotieläintuotannon kuivikevaihtoehtoja. Energiaturpeen käytön alasajon edettyä suunniteltuakin nopeammin tarve on korostunut ennestään kuiviketurpeen syntyessä toistaiseksi pääosin energiaturvetuotannon sivutuotteena. Kuivikkeiden vedenpidätyskyvyn määrittämisessä on käytetty tavallaan yksinkertaisia, käytännön kannalta jossain määrin epäsuoria määritysmenetelmiä, joissa pienehkö näytemäärä kastellaan ja tarkastellaan, paljonko vettä siihen sitoutuu valutettuna tai vakiopaineessa puristettuna. Menetelmiä ei ole standardisoitu, mutta toimivuus on todennäköistä ja tulokset johdonmukaisia. Merkittävää antibakteerisuudelle ja ammoniakin sidonnalle on turpeelle luontainen happamuus. Kuivikemateriaalien pH:n määrittäminen on kuitenkin vailla yleisesti tunnustettua menetelmää. Menetelmää lähdettiin hakemaan maa- tai säilörehunäytteiden pH:n määrityksessä käytettyjen toimintatapojen perusteella suunnitellulla koesarjalla. Mukaan otettiin aluksi kaksi kuivikemateriaalia, turve ja kutterinlastu. Uuttosuhde on määritelmällisestikin kriittinen tulokselle pH-arvon konsentraatioon sidoksissa olevasta luonteesta johtuen. Suhteen laimentuessa (1:2–1:8) pH-tulos nousi (P<0,001). Materiaalin ja uuttosuhteen välillä näkyi yhdysvaikutustakin (P<0,05), mutta suhteen päävaikutus oli havaittavissa määrin samansuuntainen molemmilla materiaaleilla. Uuttoajoilla (20–120 min) ei ollut merkitsevää päävaikutusta pH-tuloksiin. Aika vaikutti eri materiaaleilla jossain määrin eri tavalla, ja kutterinlastun tulokset olivat jokseenkin samat eri ajoilla, mutta turpeen pH-tulos oli pidemmillä uuttoajoilla hiukan matalampi (P<0,05). Joistakin materiaaleista siis voi happamuuteen vaikuttavien ainesten liukenemista tapahtua enemmän pidemmässä uutossa, mutta vaikutus on vähäinen, ja voidaan todeta, että materiaalien erot pH:ssa saadaan näkyviin 20 minuutin uutolla.