Talot pysyvät, ihmiset vaihtuvat: Sosialistisen yhteiskunnan rakentaminen entisessä suomalaisessa Kurkijoen kirkonkylässä Neuvostoliitossa

Abstract

Tutkimus käsittelee arkkitehtuurin näkökulmasta sosialistisen yhteiskunnan rakentamista Kurkijoen taajamassa eli Suomen ajan Lopotissa osana Neuvosto-Karjalaa sen jälkeen, kun Suomi luovutti Kurkijoen kunnan talvisodan (1939–1940) ja jatkosodan (1941–1944) seurauksena Neuvostoliitolle. Se valottaa Neuvostoliiton maaseudulla eri ajanjaksojen maatalouspolitiikan mukaisesti voimassa olleita rakentamisen normeja, tavoitteita ja periaatteita, jotka määrittivät myös entisten suomalaisalueiden muokkaamista. Tutkimuskohteena Lopotti antaa harvinaislaatuiset mahdollisuudet tarkastella vierasta kulttuuria edustavien rakennusten käyttöjä uudessa valtiollisessa kontekstissa, koska Lopotissa säilyivät niin sotien kuin neuvostovuosien halki poikkeuksellisesti lähes kaikki sotaa edeltävän ajan rakennukset. Suomen luovuttaman alueen sovietisointi merkitsi kaikkien yhteiskunnan osa-alueiden kytkemistä kommunistisen puolueen ohjaukseen ja valvontaan sekä väestön täydellistä vaihtumista. Maaseudun uudelleenjärjestelyä ohjasivat1920-luvulla luotu jaottelu teollisuus- ja sotilaskaupunkeihin ja maaseutuun sekä 1930-luvulla luotu kolhoosiluokittelu ja kolhoosikylän ihanne. Rakennukset hyödynnettiin resurssina, hybridisoitiin eli sopeutettiin sekä funktioiltaanettä arkkitehtuuriltaan puolesta sosialismin tarpeisiin. Suomen vallattua alueen tilapäisesti takaisin se palautettiin suomalaiseen normaaliin, dehybridisoitiin. Syksyn 1944 alueluovutuksen jälkeen sovietisoimisen prosessi toistui. Sovietisoiminen ei kuitenkaan merkinnyt Kurkijoelle olojen ja yhteiskunnan modernisoimista samassa mielessä kuin vallankumouksen jälkeisellä Venäjällä, vaan suomalaisaikaan verrattuna Kurkijoen aineellinen kehitys taantui tai otti jopaaskeleen taaksepäin. Rakennuskantansa harvinaisen säilyneisyyden ansiosta Kurkijoen taajama antaa poikkeukselliset lähtökohdat tarkastella myös sovietisoinnin ja takaisinvaltauksen 1941 aiheuttamaa kulttuurien kohtaamista ja vieraan kulttuurinrakennusten vastaanottamista uudessa valtiollisessa kontekstissa. Siihen, miten tähän rakennusresurssiin suhtauduttiin, vaikuttivat monet tekijät, Neuvostoliitossa etenkin yksilön asema sosialistisessa yhteiskunnassa, viranomaistenambivalentti asenne, alueen suomalaisen historian häivyttäminen ja juurettomuus. Kurkijoen tapaus osoittaa silti, että jopa konnotaatioiltaan ristiriitaisia vieraan kulttuurin rakennuksia voidaan laajasti hybridisoida, kun ne samallapuhdistetaan kulttuurisesti tai ideologisesti vieraista piirteistä. Tällaisen resurssin omaksuminen osaksi kansallista rakennusperintöä voi silti olla vaikeaa tai kestää useamman sukupolven.Kurkijoen taajamalla oli Neuvostoliitossa asema paikallisena ja Kurkijoki-sovhoosin keskuskylänä, ja sille laadittiin vuonna 1975 mittava, aikakauden agrokaupungin ihannetta vastannut kaava- ja rakennussuunnitelma. Suunnitelmaa toteutettiin kuitenkin vain viitteellisesti, ennen kuin Neuvostoliitto vuonna 1991 hajosi. Sosialismin jälkeisellä ajalla Kurkijoen taajaman kaava- ja rakennussuunnitelman toteuttamiselle ei ollut enää perusteita. Koko Neuvostoliiton mittakaavassa Kurkijoen taajaman tapaus on vain yksi esimerkki maaseudun modernisoimisen ja kaupungistamisen epäonnistumisesta. Suurisuuntaiset suunnitelmat eivät vastanneet käytettävissä olevia taloudellisia resursseja, eikä jäykkä ja hierarkkinen hallintojärjestelmä antanut todellisuudessa mahdollisuuksia ottaa huomioon paikallisen rakentamisen erityispiirteitä ja hyödyntää paikallisia resursseja. Avainsanat: arkkitehtuuri, Kurkijoki, luovutettu Karjala, Neuvostoliitto, Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta, talvisota, jatkosota, Suuri isänmaallinen sota, sovhoosit, kolhoosit, uusi maatalouspolitiikka, agrokaupunki, sosialistinen modernisaatio, kulttuurien kohtaaminen, hybridisoiminen, sovietisoiminen, historiallinen paikkatieto.