{"title":"工人在 \"高街 \"的活动类别","authors":"Elina Virokannas","doi":"10.23990/sa.121821","DOIUrl":null,"url":null,"abstract":"Tutkimuksessa tarkastellaan kevättalvella 2020 puhjenneen koronapandemian merkityksiä matalan kynnyksen päihdetyölle ja työntekijöiden toimijuudelle Helsingissä. Rajoitusten sulkiessa palveluita useissa organisaatioissa siirryttiin tekemään asiakastyötä kaduille. Tutkimustehtävänä on selvittää, millaisia toimintakategorioita rakentuu työntekijöiden reflektoidessa pandemian alkuvaiheen tapahtumia. Aineistona käytetään kaduille jalkautuneiden työntekijöiden kanssa syksyllä 2021 toteutettuja fokusryhmäkeskusteluita.\n \nTutkimuksen viitekehyksenä toimii etnometodologiseen tutkimussuuntaukseen nojaava kategoria-analyyttinen tulokulma. Toimintakategorialla viitataan niihin ominaisuuksiin ja piirteisiin, joita keskustelijat liittävät itseensä ja toisiinsa sekä muihin toimijoihin kuvailemiensa tapahtumien eri vaiheissa. Aineistoa on luokiteltu ensin kronologisesti etenevää aineistolähtöistä sisällönanalyysiä hyödyntämällä. Luokittelun pohjalta on muodostettu neljä teemaa: 1) alkuhämmennys ja uusien toimintatapojen luominen, 2) kadulle lähtö ja järjestäytyminen, 3) asiakaskunnan olosuhteet kadulla, 4) henkinen kuormittuneisuus muuttuneissa työskentelyolosuhteissa. Tämän jälkeen teemoja on tarkasteltu kategoria-analyyttisellä otteella.\n \nTuloksena esiteltävät työntekijöille rakentuvat toimintakategoriat olivat vastuuntuntoinen ammattilaisuus, eettismoraalinen yhteistoimijuus, hätään reagoiva rajallinen toimijuus ja väsynyt toimijuus. Aineistossa korostui luovaa ammattilaisuutta ja vastuuntuntoisuutta ilmentäviin toimintakategorioihin identifioituminen, mutta samanaikaisesti toimintamahdollisuuksien rajallisuus, arvostuksen puute ja voimien ehtyminen tulivat esiin.\n \nTyöntekijöiden henkisen kuormituksen tilaa tulisi tarkastella pidemmällä aikavälillä sekä pohtia keinoja matalan kynnyksen työn asianmukaiseen resurssointiin ja arvostuksen lisäämiseen. Yhteiskunnan valmiuksia kohdata kriisitilanteita tulisi jatkossa tarkastella monipuolisesti ja laatia toimintasuunnitelmat, jotka turvaisivat haavoittuvissa elämäntilanteissa olevien ihmisarvoisen elämän.","PeriodicalId":256380,"journal":{"name":"Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti","volume":" 5","pages":""},"PeriodicalIF":0.0000,"publicationDate":"2023-12-18","publicationTypes":"Journal Article","fieldsOfStudy":null,"isOpenAccess":false,"openAccessPdf":"","citationCount":"0","resultStr":"{\"title\":\"Työntekijöiden toimintakategoriat ”koronakaduilla”\",\"authors\":\"Elina Virokannas\",\"doi\":\"10.23990/sa.121821\",\"DOIUrl\":null,\"url\":null,\"abstract\":\"Tutkimuksessa tarkastellaan kevättalvella 2020 puhjenneen koronapandemian merkityksiä matalan kynnyksen päihdetyölle ja työntekijöiden toimijuudelle Helsingissä. Rajoitusten sulkiessa palveluita useissa organisaatioissa siirryttiin tekemään asiakastyötä kaduille. Tutkimustehtävänä on selvittää, millaisia toimintakategorioita rakentuu työntekijöiden reflektoidessa pandemian alkuvaiheen tapahtumia. Aineistona käytetään kaduille jalkautuneiden työntekijöiden kanssa syksyllä 2021 toteutettuja fokusryhmäkeskusteluita.\\n \\nTutkimuksen viitekehyksenä toimii etnometodologiseen tutkimussuuntaukseen nojaava kategoria-analyyttinen tulokulma. Toimintakategorialla viitataan niihin ominaisuuksiin ja piirteisiin, joita keskustelijat liittävät itseensä ja toisiinsa sekä muihin toimijoihin kuvailemiensa tapahtumien eri vaiheissa. Aineistoa on luokiteltu ensin kronologisesti etenevää aineistolähtöistä sisällönanalyysiä hyödyntämällä. Luokittelun pohjalta on muodostettu neljä teemaa: 1) alkuhämmennys ja uusien toimintatapojen luominen, 2) kadulle lähtö ja järjestäytyminen, 3) asiakaskunnan olosuhteet kadulla, 4) henkinen kuormittuneisuus muuttuneissa työskentelyolosuhteissa. Tämän jälkeen teemoja on tarkasteltu kategoria-analyyttisellä otteella.\\n \\nTuloksena esiteltävät työntekijöille rakentuvat toimintakategoriat olivat vastuuntuntoinen ammattilaisuus, eettismoraalinen yhteistoimijuus, hätään reagoiva rajallinen toimijuus ja väsynyt toimijuus. Aineistossa korostui luovaa ammattilaisuutta ja vastuuntuntoisuutta ilmentäviin toimintakategorioihin identifioituminen, mutta samanaikaisesti toimintamahdollisuuksien rajallisuus, arvostuksen puute ja voimien ehtyminen tulivat esiin.\\n \\nTyöntekijöiden henkisen kuormituksen tilaa tulisi tarkastella pidemmällä aikavälillä sekä pohtia keinoja matalan kynnyksen työn asianmukaiseen resurssointiin ja arvostuksen lisäämiseen. Yhteiskunnan valmiuksia kohdata kriisitilanteita tulisi jatkossa tarkastella monipuolisesti ja laatia toimintasuunnitelmat, jotka turvaisivat haavoittuvissa elämäntilanteissa olevien ihmisarvoisen elämän.\",\"PeriodicalId\":256380,\"journal\":{\"name\":\"Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti\",\"volume\":\" 5\",\"pages\":\"\"},\"PeriodicalIF\":0.0000,\"publicationDate\":\"2023-12-18\",\"publicationTypes\":\"Journal Article\",\"fieldsOfStudy\":null,\"isOpenAccess\":false,\"openAccessPdf\":\"\",\"citationCount\":\"0\",\"resultStr\":null,\"platform\":\"Semanticscholar\",\"paperid\":null,\"PeriodicalName\":\"Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti\",\"FirstCategoryId\":\"1085\",\"ListUrlMain\":\"https://doi.org/10.23990/sa.121821\",\"RegionNum\":0,\"RegionCategory\":null,\"ArticlePicture\":[],\"TitleCN\":null,\"AbstractTextCN\":null,\"PMCID\":null,\"EPubDate\":\"\",\"PubModel\":\"\",\"JCR\":\"\",\"JCRName\":\"\",\"Score\":null,\"Total\":0}","platform":"Semanticscholar","paperid":null,"PeriodicalName":"Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti","FirstCategoryId":"1085","ListUrlMain":"https://doi.org/10.23990/sa.121821","RegionNum":0,"RegionCategory":null,"ArticlePicture":[],"TitleCN":null,"AbstractTextCN":null,"PMCID":null,"EPubDate":"","PubModel":"","JCR":"","JCRName":"","Score":null,"Total":0}
Työntekijöiden toimintakategoriat ”koronakaduilla”
Tutkimuksessa tarkastellaan kevättalvella 2020 puhjenneen koronapandemian merkityksiä matalan kynnyksen päihdetyölle ja työntekijöiden toimijuudelle Helsingissä. Rajoitusten sulkiessa palveluita useissa organisaatioissa siirryttiin tekemään asiakastyötä kaduille. Tutkimustehtävänä on selvittää, millaisia toimintakategorioita rakentuu työntekijöiden reflektoidessa pandemian alkuvaiheen tapahtumia. Aineistona käytetään kaduille jalkautuneiden työntekijöiden kanssa syksyllä 2021 toteutettuja fokusryhmäkeskusteluita.
Tutkimuksen viitekehyksenä toimii etnometodologiseen tutkimussuuntaukseen nojaava kategoria-analyyttinen tulokulma. Toimintakategorialla viitataan niihin ominaisuuksiin ja piirteisiin, joita keskustelijat liittävät itseensä ja toisiinsa sekä muihin toimijoihin kuvailemiensa tapahtumien eri vaiheissa. Aineistoa on luokiteltu ensin kronologisesti etenevää aineistolähtöistä sisällönanalyysiä hyödyntämällä. Luokittelun pohjalta on muodostettu neljä teemaa: 1) alkuhämmennys ja uusien toimintatapojen luominen, 2) kadulle lähtö ja järjestäytyminen, 3) asiakaskunnan olosuhteet kadulla, 4) henkinen kuormittuneisuus muuttuneissa työskentelyolosuhteissa. Tämän jälkeen teemoja on tarkasteltu kategoria-analyyttisellä otteella.
Tuloksena esiteltävät työntekijöille rakentuvat toimintakategoriat olivat vastuuntuntoinen ammattilaisuus, eettismoraalinen yhteistoimijuus, hätään reagoiva rajallinen toimijuus ja väsynyt toimijuus. Aineistossa korostui luovaa ammattilaisuutta ja vastuuntuntoisuutta ilmentäviin toimintakategorioihin identifioituminen, mutta samanaikaisesti toimintamahdollisuuksien rajallisuus, arvostuksen puute ja voimien ehtyminen tulivat esiin.
Työntekijöiden henkisen kuormituksen tilaa tulisi tarkastella pidemmällä aikavälillä sekä pohtia keinoja matalan kynnyksen työn asianmukaiseen resurssointiin ja arvostuksen lisäämiseen. Yhteiskunnan valmiuksia kohdata kriisitilanteita tulisi jatkossa tarkastella monipuolisesti ja laatia toimintasuunnitelmat, jotka turvaisivat haavoittuvissa elämäntilanteissa olevien ihmisarvoisen elämän.