Elintapasairauksien torjunta ja terveyden edistäminen: kysymyksiä ja haasteita

Abstract

Toisin kuin itsenäisyytemme alkuaikoina, tänä päivänä kansanterveyden kuvaa hallitsevat eräät krooniset sairaudet. Ennenaikaisen kuolleisuuden ja työkyvyttömyyden kannalta avainasemassa ovat sydänja verisuonitaudit, syövät, krooniset keuhkosairaudet, diabetes, tukija liikuntaelinsairaudet sekä eräät mielenterveyden häiriöt. Näin on siitä huolimatta, että viime vuosina korona, ja jatkossakin uudet epidemiat, herättävät suurta julkista huomiota ja rokotuskattavuus on tärkeä asia. Kroonisiin tarttumattomin tauteihin, kuten juuri sydänja verisuonitauteihin on viime vuosina suuntautunut massiivinen kansainvälinen tutkimus. Vaikka kaikkea ei tautien syntymekanismeista tiedetä, tutkimus on antanut erittäin vahvan näytön niitä aiheuttavaista keskeisistä tekijöistä. Kysymys ei nyt ole bakteereista eikä viruksista. Nämä taudit ovat seurausta eräistä elintavoista, jotka ovat aikojen kuluessa kehittyneet suuntaan, johon elimistöämme ei ole tarkoitettu. Voimme siis puhua elintapasairauksista. Kansantautien torjunta perustuu siis konkreettisesti elintapamuutosten edistämiseen väestö tasolla. Vaikka vakavien tautien ehkäisy on inhimillisesti ja esimerkiksi sote-palvelujärjestelmän kannalta keskeistä, mitalin toisella puolella ovat samanaikaiset vaikutukset terveyden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistämisessä. Maailman Terveysjärjestön WHOn globaalin ohjelman perusteella kysymys on ennen kaikkea epäterveellisestä ravinnosta, tupakoinnista, vähäisestä liikunnasta sekä haitallisesta alkoholinkäytöstä. Muitakin tekijöitä voidaan lisätä, mutta näissä neljässä on Suomenkin oloissa keskeiset terveyden avaimet – niin kansalaisille kuin kansanterveydelle. Jos näissä asioissa suositukset edes osittain toteutuisivat nykyistä paremmin, niin kansanterveys ja myös sote-palvelujen paine olisi paljon pienempi. Tutkimustieto ja esimerkiksi Pohjois-Karjala projektin tulokset osoittavat aika vakuuttavasti, että elintavoista erityisesti se mitä syömme, ravinto, on väestötasolla kaikista merkittävin tekijä. Se säätelee olennaisesti sellaisia vahvoja riskitekijöitä kuten veren kolesteroli, verenpaine ja lihavuus. Sairauksien hoito on tärkeää ja voi pelastaa potilaan hengen. Niinpä hyvät sote-palvelut ja ennen kaikkea järjestelmän eturintama, perusterveydenhuolto, on tärkeää. Kuitenkin isot muutokset kansanterveydessä voivat perustua vain ennaltaehkäisyyn eli elintapamuutoksiin väestötasolla. Sairaudet eivät vähene hoitamalla vaan ehkäisemällä. Niin yksilötasolla kuin väestötasolla ennalta ehkäisyn potentiaali on suuri: WHO on arvioinut, että yksinkertaisilla elintapamuutoksilla, jotka koskevat ravintoa, liikuntaa ja tupakointia, voidaan ehkäistä jopa 90 % tyyppi 2 diabeteksesta ja 80 % sepelvaltimotaudeista. Diabeteksen osalta suomalainen diabeteksen ehkäisytutkimus antoi vahvan näytön. Väestötasolla ehkäisyn voimaa osoittaa Suomessa Pohjois-Karjala projektin viitoittama kehitys, jonka mukana ennenaikainen sydänja verisuonitautikuolleisuus on vähentynyt yli 80 %, ja kuolleisuuden väheneminen on siirtynyt yhä vanhempiin ikäryhmiin. Ja vaikka yksilötasolla perinnöllisillä tekijöillä on merkitystä, suomalais ten geneettinen tausta ei tänä aikana ole muuttunut. Ylivoimaisesti suurin vaikuttava selittäjä on ollut väestön ruokavalion muutos: rasvan laadussa, kasvisten käytön suuressa lisääntymisessä sekä suolan saannin vähenemisessä. Myös miesten tupakoinnin suuri väheneminen on ollut tärkeää.