Teollisuuskolossin kulttuurimarkkinoille

Abstract

Kulttuurin roolia Suomen ulkosuhteissa Itä-Aasiassa kylmän sodan lopussa ja EU-ajan alussa tunnetaan heikosti huolimatta alueen merkityksen kasvusta Suomelle. Artikkelissani vastaan tähän puutteeseen tarkastelemalla Suomen ja Japanin välistä kulttuurisopimusta – jota neuvoteltiin vuodesta 1977 lähtien ja joka astui voimaan 1980 – ja sitä toimeenpanneita vaihtokonsultaatioita vuoteen 2000 asti. Ne toimivat esimerkkinä Suomen kahdenvälisistä kulttuurisopimuksista Aasiassa. Kysyn, miksi puolueettomuuspolitiikkaa noudattanut, Neuvostoliiton vaikutuspiiriin sidottu mutta tiiviimpään yhteistyöhön yhdentyvän Länsi-Euroopan kanssa pyrkinyt Suomi tavoitteli vaihtosopimusta kaukaiseen talousjättiläiseen ja Yhdysvaltojen liittolaiseen Japaniin. Millaisen vaikutusmekanismin sopimus tarjosi viranomaisille ja millaisia vuorovaikutusmahdollisuuksia se avasi kansalaisten arkeen? Vastaan kysymyksiin tarkastelemalla Suomen ulko- ja opetusministeriöiden arkistoaineistoa historiantutkimuksellisen lähdekritiikin ja kirjallisuuteen perustuvan kontekstoinnin keinoin. Pehmeän vallan ja kulttuurisen valtiotaidon käsitteiden avulla asetan tapauksen Suomen kulttuuridiplomatian laajempaan kehykseen ja avarran tulkintaa ”lännestä” Suomen tavoiteviiteryhmänä. Vien Suomen länsisuhteen Eurooppa-keskistä tarkastelua uuteen ilmansuuntaan ja esitän, että kulttuurivaihdon vahvistaminen Japaniin oli osa Suomen ulko- ja kauppapoliittista perustavoitetta, länsi-integraatiota väistyvän puolueettomuuspolitiikan sallimissa rajoissa, eivätkä Yhdysvallat ja Länsi-Eurooppa olleet Suomelle ainoa väylä länsimaistua. Avainsanat: Kulttuuridiplomatia, kulttuurisopimus, vaihtokonsultaatiot, Suomi, Japani